Wooden kunnostaa Korkeimman hallinto-oikeuden kalusteet

Korkein hallinto-oikeus järjesti julkisen kilpailutuksen 1980-luvulla puusepäntyönä valmistettujen Antti Paateron suunnittelemien kokouspöytien korjaus-, kunnostus- ja muutostöistä. Wooden valittiin kilpailutuksen perusteella toteuttamaan urakka, joka valmistuu elokuun 2023 aikana. Wooden on tehnyt mittatilauskalusteiden ja omien tuotteiden ohella huonekalujen entisöintejä ja kunnostuksia koko toimintansa ajan, lähes 30 vuotta.

Mittavimmat huonekalujen kunnostusurakat ovat olleet Helsingin Yliopiston Metsätalon kalusteiden kunnostus, Arppeanumin 1800 – luvulla rakennetun auditorion kunnostus, Hovioikeuden kalusteiden kunnostus, Helsingin Yliopistokirjaston kirjahyllyjen kunnostus, Helsingin Yliopiston päärakennuksen Konsistorinsalin sekä lukusalin kunnostus sekä Presidentinlinnan Mariankadun sisäänkäynnin kalusteiden kunnostus. Parhaillaan teemme Yliopiston päärakennukseen Ilmari Tapiovaaran suunnittelemien kiintokalusteiden kunnostustyötä.

Arppeanum

Senaatintorin laidalla sijaitseva Arppeanumin auditorio on yksi Suomen vanhimmista opetustiloista. Wooden entisöi kalusteet 2000-luvun alussa Helsingin Yliopistomuseolle.

Helsingin Yliopiston Konsistorinsali

Helsingin Yliopiston päärakennuksen yksi arvokkaimmista tiloista on Konsistorinsali. Wooden on entisöinyt salin kalusteet kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla kalusteet olivat lähes tuhoutuneet.

Eduskuntatalo

Eduskuntataloon Wooden on entisöinyt kalusteita useassa eri vaiheessa. Kuvassa uusittu pikakirjoittajien pöytä.

Helsingin Yliopisto

Pellavaöljymaalilla maalattu sohvan detalji. Wooden entisöi legendaarisen Iiris tehtaan omistajan kreivi Louis Sparren suunnitteleman kaluston 2000-luvun alkupuolella.

Entisöintityössä materiaalit ovat usein perinteisiä, kuten hiutaleista alkoholiin sekoitettava sellakka.

Helsingin Yliopiston Yliopistokirjasto

Toisinaan entisöintityö yllättää. Yliopistokirjaston kirjahyllyn takaa löydetty piirros, jonka todennäköisesti puuseppä joskus 1800-luvun alussa on seinään hiilellä piirtänyt.

Helsingin Yliopiston Metsätalo

Suomen todennäköisesti hienoin kalusto löytyy Yliopiston Metsätalosta. Yliopiston Kanslerille valmistettu kalusto sisältää kuvan tuolin ja pöydän lisäksi kaappeja ja sohvapöytiä. Wooden on entisöinyt kalusteen useaan kertaan. Kalusteet on valmistanut Suomen kaikkien aikojen legendaarisin puusepänliike Turussa sijainnut Oy Boman Ab.

Previous
Previous

Tekoälyn vaikutus luoviin aloihin

Next
Next

Suomen ulkoministeriö ja Wooden Oy ovat solmineet nelivuotisen puitesopimuksen