Marraskuun puulajimme on tervaleppä

FI

Marraskuun puulajimme on Tervaleppä (Alnus glutinosa). Tervaleppä on puumainen kesävihanta lehtipuu, joka kasvaa yleensä noin 15 – 30 metriseksi. Tervaleppä viihtyy kosteissa ravinteikkaissa lehdoissa, saaristossa ja järvien rannoilla.  Tervaleppä kasvaa koko Euroopassa Islantia ja Maltaa lukuun ottamatta. Suomessa tervaleppä on levinnyt jopa Lapin lääniin saakka. Tervalepästä on jalostettu kaunis erityisesti pihapuuksi sopiva pilaritervaleppä. Pilaritervaleppä on hyvin kapea ja kasvaa vain 10 – 15 metriä korkeaksi.

Tervaleppä on lehtiensä takia poikkeuksellinen puu. Tervalepän lehdet putoavat hyvin myöhään syksyllä loka – marraskuun vaihteessa. Erikoista on, että lehtiin ei tule ruskaa lainkaan, vaan lehdet putoavat vihreinä. Lehtikarikkeen ja typpeä sitovan juuristonsa ansiosta tervaleppä parantaa itse omaa elinympäristöään. Kesän aikana puut saattavat kuitenkin joutua tuholaisten hampaisiin. Sen jälkeen lehdet ovat kauttaaltaan pieniä reikiä täynnä. Jälleen kerran tervaleppä näyttää erinomaisuutensa ja luo lähes välittömästi uuden lehtisadon.

Tervalepän puuaines on mielestäni yksi kauneimmista Suomessa kasvavista puista. Sen käyttöä rajoittaa valitettavasti puuaineen pehmeys. Tervalepästä tehdään huonekaluja, seinäpaneeleita ja lähes kaikille tuttua savustuspurua. Itse nostaisin kuitenkin yhden käyttökohteen ylitse muiden. Tervalepästä valmistettua saunan sisustusta ei voita mikään. Se sopii niin paneeleihin kuin lauteisiinkin. Tervaleppä on pehmeää, kaunista ja tuoksuu löylyssä hyvälle.

Suomessa tervalepästä on tehty ainakin yksi komea rakennus - Kampin kappeli Helsingin Narikkatorilla. Se on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Yksi eläinlaji yli muiden pitää tervalepästä. Nimittäin majavat. Itselläni on omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka sinnikkäästi majavat ovat paksujakin tervaleppiä kaataneet.

Previous
Previous

Pari sanaa yrittäjän elämästä kriisin keskellä ja kiitokset Business Finlandille

Next
Next

Koska sinä katsoit viimeksi puuta läheltä? Siis todella läheltä.